|
Johdanto
Kontiolahden koulun opetussuunnitelma on osa asiakirjakokonaisuutta, jonka muodostavat:
• Valtakunnalliset perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2004)
• Kontiolahden kunnan perusopetuksen opetussuunnitelma (2004)
• Kontiolahden koulun opetussuunnitelma (2005)
Ensimmäistä kertaa Kontiolahden opetussuunnitelma on tehty yhtenäiselle peruskoululle.
Asiakirjoissa on pyritty välttämään päällekkäisyyksiä. Koska oppiainekohtaiset sisällöt,
tavoitteet ja hyvän osaamisen kriteerit on sijoitettu kunnalliseen opetussuunnitelmaan, niitä ei käsitellä Kontiolahden
koulun omassa opetussuunnitelmassa. Myös arviointi on kokonaisuudessaan kunnallisessa opetussuunnitelmassa.
Sen sijaan esim. aihekokonaisuuksien käsittely on sijoitettu koulun omaan opetussuunnitelmaan, kuten myös Kontiolahden koulun
toimintakulttuuri. Opetussuunnitelmaan liittyvistä asioista kerrotaan lisäksi vuosittain koulun syystiedotteessa.
|